keskiviikko 24. elokuuta 2011

Aikamoinen vauhtirata

Maanantaina olin treenaamassa Hennan ja Ninan kanssa. Halusin treenata pakkovalssia kauempana tehtynä sekä PM-kisojen putki puomin takana kohtaa. Niiden ympärille sitten väänsin väkisin jotain muutakin :-D. Mä olen niin kamalan huono suunnittelemaan minkäänlaisia ratoja... Tämmöinen siitä nyt sitten tuli:

Mimmi pääsi radalle ensin. Menin tekemään pakkovalssin 3-hypyn tasalle eikä siinä ollut yhtään mitään ongelmaa. Ihan turhaan siis pelkäsin vastaavanlaista kohtaa peeämmissä. Kolmoselle tein valssin ja siitä lähetys kepeille. Pystyin leijeröimään kaksi hyppyä ja juosta 5:n taakse tekemään niisto-sokkarin. En ihan heti ois uskonut, että Mimmi pujottelee loppuun asti. Ehkä nyt pikku hiljaa voisin jo luottaa pienen tekemisiin.

6-hypylle takaakierto-valssi, 8:lle valssi ja sitten jatkotilanteesta olikin ihan vahingossa tullut aika hankala. Pientä ehtimisongelmaa 13-hypylle. Muutaman yrityksen jälkeen sain sen onnistumaan. Piti vain irrottaa koira 9-hypylle ja lähteä jo ohjaamaan kymppiä. Tein niiden väliin sokkarin, että oma liike pysyy paremmin päällä. 12:lle tein päällejuoksun, josta sai hyvin ohjatuksi 13:n taakse. Aika kovaa sai pinkoa, että tuonne ehti.

Keinu on meillä kyllä valitettavan huono. Menee kun ole tukena ja turvana, mutta jos jään jälkeen niin ei mene tarpeeksi pitkälle. Ei edes niin pitkälle, että keinu lähtisi laskemaan. Pakko vaan vissiin hyväksyä, että Mimmi ei koskaan opi tykkäämään keinusta. Päätin nyt kuitenkin kokeilla, mitä olisi tapahtunut peeämmissä, jos oisin jäänyt leijeröimään puomin. Kävi just niinku pelkäsinkin. Mimmi tuli hypyn ja puomin välistä mun luo. Ja kun en edes saa tuon keinun takia etumatkaa niin tuo oli helppo arvata. Yritin lähettää keinun vierestä putkeen niin, että sain oman liikkeen kohti hyppyä kun Mimmi tuli putkesta ulos, mutta eipä tuostakaan apua ollut.

Sain onnistumaan kuitenkin kun lähetin putkeen ja lähdin samalla itse jo lujaa juoksemaan puomin loppua kohden. Hyvin lähti putkeen kun pidin ohjauksen päällä ja katseen putkelle päin. Putken jälkeen teki pienen mutkan, mutta meni kuitenkin hypylle. PM:ssä keinu mun mielestä oli vähän pidemmällä, joten siellä mulla olisi ollut pidempi matka juosta tuonne puomin päähän. Tein siis PM:ssä oikean ratkaisun, mutta se kaatui mun ihan liian hätäisesti tekemääni putkeen ohjaukseen.

Siitä huolimatta, että jouduin aika lähelle 17-hyppyä ohjaamaan, sain Mimmin hyvin menemään renkaan ja 19-hypyn, vaikka leijeröin pituuden. 21-hypyllä kierrätin pidemmän kautta sekä tekemällä valssin 20 ja 21 väliin ja 21:lle twisti. Molemmat onnistui, mutta ei tuntunut kovin sujuvilta.

Toisella kerralla koitin parissa kohdassa eri ohjauksia. 8-13 esteet onnistui ihmeen sujuvasti myös seuraavasti: 8:lla valssi, lähetys 9:lle ja sokkari sisäpuolella, josta heitto 10:lle, sokkari 11 ja 12 välissä sekä poispäinkäännös 13:lle. Tää oli sellainen "kokeillaan, ei se kuitenkaan onnistu" juttu, mutta niin vaan meni sujuvasti :-). Radan loppupuolella kokeilin vielä pakkovalssi 21:lle ja se oli kaikista sujuvin ohjaus tuohon kohtaan. Oletin, että mulla on liian kova liike tuossa pakkovalssiin, mutta eipä sitten ollutkaan.

Gimman kanssa ei myöskään ollut alun pakkovalssissa mitään ongelmaa. Oonkohan mä joskus sittenkin tämmöistä treenannut kun heti ajoitukset ja kaikki onnistui ihan nappiin? En kyllä muista. Kahden hypyn leijeröinti Gimman pujotellessa onnistui. Tätä nyt en edes epäillyt. Niisto-sokkari 5-hypyllä tosi hyvä. Ja kesti mun liikkeelle lähdön jo aika paljon aikaisemmin kuin ennen. Wuhuu!!

Mutta sitten tuo juoksukohta. Ei hemmetti kun Gimma menee niin paljon lujempaa kuin Mimmi. En meinannut millään ehtiä. Mun piti uskaltaa vielä aikaisemmin lähteä tekemään 9-10 välin sokkaria ja heittää 10:lle luottaen, että se sinne menee, vaikka itse jo lähden juoksemaan eteenpäin. Menihän se ja mä ehdin tekemään päällejuoksun ja takaakierron. Huh! Myös Gimman kanssa sain onnistumaan sen toisen vaihtoehdon. Tätä epäilin kyllä vielä enemmän kuin Mimmin kanssa :-D. Ehkä noita sokkareita ois ihan hyvä joskus kisoissakin käyttää kun noin hyvin tuntuu toimivan :-). Poispäinkäännös vähän tökki tällä kertaa.

Myös Gimma tuli muutaman kerran 16-putkelta hypyn ja puomin välistä. Laitoin sen aina kuitenkin menemään hypyn ja sitten vasta otettiin uudelleen. Huomasin, että tässä mulla oli ajoitus tosi tärkeä. En saanut olla liian aikaisin liian edellä. Onnistui kun lähetin putkeen ja maltoin hetken odottaa ennen kuin lähdin ohjaamaan hyppyä. Tuon yhden onnistumisen jälkeen meni joka kerta oikein :-).

Pituuden leijeröinti onnistui hyvin. 21-hypylle samat jutut kuin Mimmin kanssa. Ulkokautta kierrättäminen ja twisti onnistui, mutta vähän töksähdelleen. Paras myös Gimman kanssa oli pakkovalssi.

Puomia ei olla nyt viime treeneissä otettu ollenkaan kokonaisena. Ainoastaan alastuloa. Mä haluaisin sille siihen sellaisen raivon, millä menee kontaktille. En vaan osaa kiihdyttää Gimmaa. Ei toimi niskavilloista hetsaaminen kuten monilla muilla, vaan sillä on melkeinpä päinvastainen vaikutus. Tein sitten niin, että tökin Gimmaa kylkiin ja ärsytin sitä. Johan likka kuumui ja todisteena siitä mulla aika mojovia mustelmia käsivarsissa :-D. Ja meni vauhdilla kontaktille ja siitä pikainen vapautus putkeen ja treenit loppui tähän :-)

2 kommenttia:

Pasi kirjoitti...

8-13 väli näyttää hurrjan hauskalta, mutta kiireiseltä :)

Kati kirjoitti...

Kiire siihen tulikin, mutta hauska kohta se oli :-)