keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Gimman treenit tauon jälkeen

Treeneissä tänään Jennin ja Markon kanssa. Jennillä oli mukana Loox ja Markolla Hertz ja Space. Mulla oli vain Gimma mukana. Ajattelin nyt tauon jälkeen antaa treeneissä kaiken huomion Gimmalle. Kyllähän oli tyttö onnellinen kun näki minne auto pysähtyi :-)

Päästin Gimman irti kun olin loimen riisunut päältä ja se meni ihan kauhealla vauhdilla kentälle ja veti siellä edes takas, ei kuitenkaan suorittanut esteitä ohimennen. Mulla tuli tuosta jo niin hyvä olo kun toinen oli ihan täpinässä.

Ihan ensimmäisenä halusin testata pujottelua. Olin ihan varma, että se ei muista enää yhtään mitään... Gimma remmiin, lelu pujottelun loppuun ja testaamaan. Meni hirmu hyvin ja tosi hyvällä draivilla. Jenni meinasi, että olisi mennyt jopa lujempaa kuin aiemmin. Saattaa hyvinkin olla. Taisin neljä toistoa ottaa ja kaikki onnistui.

Otettiin pätkissä Jennin suunnittelema rata kun siellä oli aika paljon sellaisia esteitä, joita ei vielä ole otettu (aa, keinu, puomi, kepit). Pätkät meni ihan hirvittävän hyvin. Mä olin aika lailla helisemässä kun Gimmasta yhtäkkiä irtosikin vauhtia enemmän kuin yleensä. Mä olin oikeesti aika ihmeissäni tästä kun odotin, että se on juoksun jälkeen ehkä vähän rauhallisempi.

Otin nyt ensimmäistä kertaa niin, että tehtiin kontakti ja lähdettiin siitä seuraavalle esteelle. Vähän Gimma jäi sinne kontaktille ihmettelemään eikä meinannut mun mukaan tulla. Tää oli kyllä tosi hyvä idea, kiitos jälleen Jennille. Itse ei aina hoksaa noita kaikkia juttuja vaan olen tyhmänä treenannut kontaktia erillisenä. Seuraava askel jossain vaiheessa on sitten koko esteen ottaminen. Katsotaan milloin sen uskallan tehdä... Ensimmäinen treenisessio meni siis ihan kamalan hienosti :-)

Toisella kerralla kävin koittamassa maksimuuria ihan huvin vuoksi. Tähän asti ollaan menty mini/medi muuria muutaman kerran. Muurin yli mentiin tosi hienosti eikä edes palaset lentäneet. Muutama toisto tätä ja joka kerralla hyppäsi hienosti yli. Rengastreeniä otettiin samalla lailla kuin viimeksi todettiin toimivaksi. Eli otettiin niin, että rengas oli ensimmäinen este ja hyppy toisena ja Jenni oli siellä lelun kanssa palkkaamassa. Meni tosi hyvin silloin kun Gimma oli mun vasemmalla puolella. Mua ärsyttää kun mulla itsellä on jotenkin helpompi toimia koiran kanssa silloin kun se on mun vasemmalla puolella. En osaa yhtä luonnollisesti tehdä asioita koiran ollessa oikealla. Se tuotti hieman tuossa renkaalla ongelmia, mutta saatiin sekin lopulta onnistumaan.

Harjoiteltiin myös putkeen menoa pimeästä kulmasta. Tätä Gimma ei varmasti opi koskaan! Äääh, tottakai se oppii, nyt vaan tuntuu siltä, että ei vaan mene jakeluun. Menee kun laittaa lelun putken sisälle suht lähelle, mutta kun heitin kauemmas niin ei enää sujunutkaan. Tehtiin harjoitusta tummalla putkella ja tulikin siinä lopuksi mieleen, että aiemmin sain onnistumaan vaalealla putkella tämän paremmin. Pitääpä muistaa ensi kerralla tuo.

Ihan lopuksi koitettiin normaalikorkuista hyppyä. Pari kertaa meni hyvin ja sitten alkoi mennä ali. Tais tyttö jo tuossa vaiheessa vähän hyytyä. Piti sitten pikkasen madaltaa hypyn toista päätä, että saatiin lopettaa treenit onnistuneeseen suoritukseen. Oli kiva nähdä, että normaalikorkuiset hypyt menevät oikein kevyesti. Katsotaan milloin uskallan radalla alkaa pitää rimoja ylhäällä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea Pimpulalle!

Hienoa, että Pimu on vielä hyvässä kunnossa.