sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Pakkaspäivän agilityharkat ja pihatokoilua

Olipas outoa pitkästä aikaa mennä agilityharjoituksiin vain Mimmin kanssa. Gimma-rukka oli hirvittävän pettynyt kun ei päässyt mukaan, vaan joutui jäämään Pimun kanssa kotiin. Harkoissa oli mukana Eltsu Meijan ja Tikin kanssa sekä Henna Karkin kanssa. Katselin eilen netistä agilityratoja ja löytyi yksi Mian rata, jonka muokkasin kasvihuoneeseen sopivaksi. Koko rata olisi kyllä ollut kiva tehdä, mutta ei tuolla kapeassa tilassa onnistunut. Tässä rata suunnilleen

1-3 meni tosi hyvin. Noi on kyllä Mimmin vahvuuksia, ei valunut kakkoselta yhtään mihinkään. Pujotteluun vein sekä törkkäämällä että lähettämällä. Molemmat tavat toimi hyvin, mutta ehkä kuitenkin nopeampi on törkkäämällä. Henna ainakin sanoi, että Mimmi kääntyi neloselta tiukemmin kun vaan heitin sen sinne ja menin pujotteluun törkkäämään. Ei se nyt huonosti kääntynyt hypyltä haettaessakaan, mutta ehkä siinä pienen pieni ero oli.

Keinu oli hyvä, mutta lähti ensimmäisellä kerralla ilman lupaa jatkamaan matkaa. Tää tietty on mun moka kun olen antanut sen tehdä nopean keinun kun ei kerran siitä yhtään tykkää. Tuossa treenityylissä on tullut se ongelma, että ei meinaa kisoissa pysyä keinulla tarpeeksi kauan aikaa vaan hyppää ennen kuin keinu koskee maahan. Siksi olen harkoissa alkanut vaatia kunnon pysähtymistä vauhdin hiipumisen uhallakin. Mieluummin kaks sekkaa liian hidas keinu kuin turha vitonen.

8 ei sitten ollutkaan rengas vaan laitettiin siihen hyppy (en jaksanut muuttaa piirrosta). Rengas näytti jotenkin huonokuntoiselta niin ei uskallettu sitä laittaa radalle. 9-hyppy leikkaamalla ja etukäteen vähän pelkäsin, että se ei onnistu, mutta onnistuihan se. Ihan pikkusen vauhti hiipui ennen hyppyä, mutta meni sen kuitenkin hyvin.

13-14 tuotti meille kaikille ongelmia. Keinu oli jotenkin tosi lähellä ja loogisesti suoritettavissa, että ei meinannut koirat osata 14-hypylle suunnistaa. Paremmin koira käsiin niin kyllähän se alkoi sujua. Seuraava ongelma oli hyppy 16, koirat halusi paljon mieluummin suorittaa putken. Putki oli lähempänä hyppyä kuin tuossa kuvassa. Tuossa oikeastaan paras ohjaus Mimmille oli, että en ohjannut kädellä ollenkaan vaan juoksin vain reippaasti hyppyä kohden ja käänsin vähän kroppaa aalle päin.

Lopussa puomin jälkeen otin 20-hypyn twistillä. Mimmin kanssa huono puoli, että sitten piti leikata seuraavalla hypyllä. Meni kuitenkin ihan sujuvasti noinkin. Ihanaa kun ei enää pahemmin tarvitse pelätä leikkauksia! Koitin tuon myös saksalaisella, mutta en ehtinyt tarpeeksi nopeasti pois alta ja toiselle puolelle siivekettä. Pakkovalssia piti myös koittaa, mutta se unohtui. Kaiken kaikkiaan hyvät harkat oli :-)

Kuvia oli tarkoitus tänään ottaa, mutta aurinkoinen hetki meni siinä kun olin treenaamassa, joten ei vieläkään niitä sitten saatu otetuksi. Pitää yrittää jonain toisena päivänä.

Iltalenkin jälkeen otin taas Gimman kanssa vähän seuraamista (miten niin mulle on tullut tästä pakkomielle :-P). Nyt mulla ei ollut namia ollenkaan, vain lelu kainalossa. Seuraaminen otettiin vaihteen vuoksi lennosta eikä perusasennosta ollenkaan. Mitä lie päivän aikana tapahtunut, mutta nyt tuo näytti jo seuraamiselta :-). Pikkuisen liian väljää vielä mun makuun, mutta on oikeassa paikassa ja pitää kontaktia yllä. Oikealla paikalla tarkoitan tässä sitä, että ei ole liian edessä eikä liian takana. Paikkaa on tietty itse vaikea arvioida kun ei näe kunnolla, mutta se tuntui ainakin okealta. Otettiin useampi eri sessio muutamasta askeleesta ehkä noin kymmeneen askeleeseen. Jestas, että mä olin täpinässä kun se alkoi sujua! Tein oikealle käännöksiä aika paljon, että tulisi seuraaminen tiiviimmäksi ja aina käännöksen jälkeen hetken olikin siinä missä halusin ja siitä olikin hyvä palkata. Jiihaa, kyllä me vielä kisoihin päästään. Muutama liikkeestä seisomaan pysäyttäminen ja yksi setti kaukoja. Nekin meni hyvin. Kivaa :-)

Niin, Gimmahan olisi tänään kisaikäinen tokoon. Tuli tytölle 10 kk täyteen. Ei ihan vielä olla kisakunnossa, mutta kyllä me kevääseen mennessä jo ollaan!

Ei kommentteja: