torstai 12. marraskuuta 2009

Tiistain lääkäri ja keskiviikon treenit

Kävin tiistaina otattamassa Gimman tikit pois niin sai lääkäri samalla katsoa kuonon kunnon. Oli samaa mieltä mun kanssa, että oli tosi hyvän näköinen jo. Kuono ei ole kutissut pitkään aikaan, joten kortisonin sai saman tien jättää pois. Jotta varmasti kaikki pöpöt kuolee antoi lääkäri vielä varmuuden vuoksi 10 päivän antibioottikuurin. Varoaikoja kovasti laskeskelin ja kyllä, me päästään kuin päästäänkin Seinäjoen kisoihin!! Niin ihanaa!!

Eilen olin treenaamassa Jennin ja Maritan kanssa. Tehtiin treeniringin syyskuun radasta esteitä 1-15. Radassa oli vaikeaa keppien kiertokulmaa ja kaikkea kivaa tekniikkaa.

Mimmin kanssa meinasi (ja menikin valitettavasti) hermot kun se ei muka osannut mennä kepeille. Ihan turhaan tuosta hermosin, mutta kun se tuon osaa ihan satavarmasti niin alkoi ottaa päähän. Helpotin sitä aika paljon, jotta saatiin onnistumaan ja lopetin sitten siihen.

Tekniikkaväännöt meni Mimmin kanssa aika loistavasti. Pätkässä oli mahdollista tehdä kaikkea kivaa, pakkovalssia, saksalaista, niisto-sokkaria, backlapia, twistiä. Nää kaikki kyllä tomii Mimmillä niin hienosti kun mä itse uskallan vaan tehdä ne rohkeesti. Vähän meinasi tökkästä kolme pakkovalssia peräkkäin, mutta sainpas kuitenkin väännetyksi nekin hienosti. Viime aikoina ehkä vähän vähälle jäänyt backlapkin onnistui hirvittävän hienosti. Ehkä sitäkin uskaltaisi pian alkaa käyttää myös kisoissa.

Lopuksi vielä Mimmin kanssa uudelleen keppiharkkaa ja nyt meni jo paljon paremmin. Otin ensin tosi paljon helpotettuna, että varmasti saadaan onnistumaan ja palkkaamaan siitä. Pikkuisen kerrallaan vaikeutin ja silti meni hyvin.

Gimmalla meni keppiharkat huomattavasti paremmin. Pari kertaa alussa kääntyi vähän liian aikaisin ja jäi ensimmäinen keppi pujottelematta. Otin vähän helpommin sen, jotta sain menemään oikein ja sitten taas uudelleen niin kuin se pitkin. Onnistui hyvin ja onnistui jopa leijeröimällä!

Tekniikkaväännöt meni myös tosi hyvin Gimmalla. Sen kanssa on jotenkin niin paljon helpompi kyllä tehdä noi pakkovalssit kun mä nään koiran koko ajan. Mimmi on niin pieni, että se hukkuu välillä :-D. Suurin ongelma mulla tuli kahden saksalaisen onnistumisessa peräkkäin. Jenni huomasi, että mun kroppa en taivu yhtä hyvin toiseen suuntaan ja se kyllä pitää oikeasti paikkansa. Jouduin tosissaan keskittymään toiseen suuntaan kääntymiseen ja kyllähän se sitten lähti toimimaan. Backlapia jouduin vähän muistuttamaan (palkka valmiina) ja sen jälkeen sekin lähti sujumaan.

Näiden treenien jälkeen tuli mieleen, että miten mä onnistunkin molempien kanssa aina räpeltämään kisoissa kun ne oikeesti on ihan hirmu taitavia. Mimmiin mä mielestäni jo luotankin kisoissa, mutta pitäisi ruveta luottamaan myös Gimmaan.

Mun Kemin reissu peruuntui :-(. Sefillä alkoi juoksu, joten Eltsu ei lähdekään. Ensin ajattelin mennä kuitenkin yksin, mutta tulin sitten toisiin aatoksiin. Ei ole ollenkaan kiva ajaa pitkää matkaa yksin pimeällä. Ja mua harmittaa ihan älyttömästi kun en voi Gimman kanssa kisata. Jos se olisi ollut kisakunnossa niin sitten varmasti olisinkin lähtenyt.

Mimmin Turun kisojen ainokainen nollarata löytyy täältä.

Ei kommentteja: