tiistai 3. toukokuuta 2011

Vappukisailut

Vappuna olin kisaamassa Seinäjoella. Ilma oli aika hyinen. Kylmä tuuli ja muutamaan otteeseen tuli vähän luntakin. Ei kuitenkaan maahan jäänyt lumikerrosta :-D. Aurinko hieman välillä lämmitti, mutta ei oikein keväisen mukavasti kuitenkaan. Onneksi oli vaatetta mukana niin ei juurikaan tarvinnut palella.

Tuomareina kisoissa oli Anne ja Harri Huittinen. Mä oikeastaan tykkäsin radoista. Vähän outo oli eka rata kyllä kun puomi mentiin neljä kertaa ja hyppärillä yksi kohta vaikutti vähän vaaralliselta, mutta muuten mukavat. Erilaiset. Gimman radat löytyy täältä.

Ensimmäinen rata:
Alku meillä meni vähän pipariksi, mutta ei siitä virhettä kuitenkaan tullut. Yritin saada irrotetuksi Gimman 1-hypylle samalla itse siirtyen okserin taakse valssaamaan. Gimma ei lähtenyt hypylle vaan kääntyi  mua kohden, josta käänsin sen ja lähetin hypylle. Menikin kivasti näin, mutta vähän epäilytti, että voiko tommoisesta saada kiellon. Koira ei ollut lähtölinjaa ylittänyt, joten ratasuorituskaan ei ollut alkanut, joten eipä siitä virhettä tullut.

3-hypyltä vähän valui kun ajauduin ihan liian lähelle koko hyppyä, enkä kertonut, että käännytään. Puomilta kepeille yritin vetää vastaisella kädellä. Gimma ei sitä kuitenkaan nähnyt, vaan näki mun oikean hartian vedon ja oli koko ajan menossa renkaalle. Käskyttämällä sain sen kuitenkin pujotteluun. Tosi hienoa ohjausta :-P. Putken jälkeen olisin halunnut tehdä sokkarin, mutta en sinne millään ehtinyt tutustumisessa, joten päädyin leikkaamaan ja se onnistuikin aika kivasti.

Pussin jälkeisellä hypyllä olin itseeni tyytyväinen kun osasin pitää kropan ponnistuskohtaa kohden. Tommoisissa kohdissa Gimma tulee tosi helposti hypyn ohi, jos en ohjaa kunnolla. Viimeisen puomin jälkeen pituuden ohjaus meni ihan pieleen. Tutustumisessa mietin väärin päin, mietin nimittäin, että älä käännä selkää koiralle ja tottahan mä niin tein. Olisi pitänyt ajatella sitä, mitä tuossa pitää tehdä. No, homma uusiksi ja onnistui. Loppu meni sentään niin kuin olin ajatellut :-D.

Ihan tyytyväinen olen rataan ja varsinkin puomin suorituksiin. Nehän ei mitään salamannopeita ole ja on tavannut vauhti entisestään hiipua, jos toistoja tulee paljon. Tätä pelkäsin tuolla radalla eniten. Olin varma, että viimeinen puomi hiivitään oikein kunnolla. Oli tosi mukava yllätys, että kaikki puomit meni aika lailla samalla rytmillä :-)

Toinen rata oli hyppäri:
Rata oli tosi mukava. Tässä tosiaan vähän hirvitti tuo pussin jälkeinen kohta kun rengas oli niin kamalan lähellä. En tuota silti kovin pahana pitänyt ennen kuin näin minien menevän rataa. Nekin ampui pussista tosi lähelle rengasta. Miten käy maksien?

Alkuun sain Jenniltä tosi hyvän vinkin, kiitos :-). En olisi ikinä itse osannut tuota keksiä! Mentiin lähtöön 6-hypyn okserinpuoleisen siivekkeen eteen, jota lähetin 1-hypylle ja päällejuoksu okserilla. Toimi älyttömän hyvin! Kolmoselta lähetys putkeen ja putken edestä ohjaus seuraavaan putkeen. Ehti hyvin kun lähetti koiran eikä saatellut putken suulle asti kuten joidenkin näki tekevän. Oli paljon vaarallisen näköisiä tilanteita tuossa :-(. 

Hypyn kautta putkeen ja jäin taakse leijeröiden väliin jääneen hypyn, että sain Gimman kääntymään kepeille. Muuten mun liike olisi vienyt sen vaikka minne. Tämä onnistuikin tosi hyvin, mutta tuli hieman kiire valssaamaan renkaan ja hypyn väliin. Ehdin kuitenkin. Pussille jarrutin oikein kunnolla, että ei vaan juokse päin rengasta. Huutelin vielä tänne-käskyä. Tästä seurasi sitten se, että kääntyi liian hyvin eikä mennyt pituutta. Voi harmitus! Viimeiseltä putkelta Gimma kääntyi jostain syystä väärään suuntaan, mutta sain sen sieltä kuitenkin oikeille esteille. Tosi hyvä fiilis oli tämän radan jälkeen.

Viimeinen rata:

Koko rata meni aika lailla kiireen tuntuisesti. Joka paikkaan kiire ja joka paikassa myös vähän myöhässä. Siihen nähden se meni aika kivasti. Aa:n kontakti oli vähän hilkulla, ainakin videolta näyttää siltä, että hyppää aika korkealta. 8- ja 9-putken valssi myöhässä enkä nähnyt yhtään missä se 9-putki on. Luotin vaan, että kyllä se sieltä löytyy ja jatkoin ohjaamista. Löytyihän se. 10-hypyllä sain viime hetkellä kerrotuksi, että se mennään takaa. Pituudella hätäilin ihan turhaan. Olisi se ilman mun gimma-huuteluakin kääntynyt. Nyt sitten kaatoi viimeisen palan. Lopun päällejuoksu ei ihan päällejuoksua ole tainnut nähdäkään ja Gimma tuli ohi. Korjasin sen, joten tulokseksi saatiin 10.

Ihan kivasti meillä kyllä rullaa. Aina tulee jotain pientä, mutta eiköhän me joskus vielä onnistuta joka este menemään oikein :-)

Ei kommentteja: