maanantai 23. toukokuuta 2011

Mimmille jälleen kisalupa

Sunnuntaina käytin koirat Tanja Kotin hoidossa. Hän oli se, joka ehdotti viljattoman ruokavalion aloittamista ja siitä asti olen viljatonta syöttänyt. Kaikille koirille. Halusin viedä hänelle nyt uudelleen kun oli nähnyt Mimmin pahimmillaan. Silloin saa parhaimman arvion, onko koira parempi vai ei.

Ja olihan Mimmi parempi! Mä niin jännitin koko hoitoa. Ihan tyhmää, mutta en vaan voinut sille mitään. Kun Tanja tunnusteli Mimmin läpi sen seisoessa ensimmäinen kommentti oli "Täähän on kuin eri koira!". Niin ihana oli tuo kuulla! Mikä helpotus. En oikeasti taaskaan muista juurikaan mitä vikoja sieltä löytyi, mutta laitan tähän mitä muistan. Pikkuisen oli vielä kiero, eli väänsi peppua oikealle. Ei ollenkaan niin paha kuin ekalla kerralla. Pieniä jumeja siellä täällä. Lavat taisi olla molemmin puolin jumissa. Oikeassa takajalassa oli joku jumi, mikä ei meinannut aueta ollenkaan. Se oli siellä, ööö, mikähän se alue nyt sitten on, kintereestä alaspäin tai jotain. No joka tapauksessa, ei meinannut aueta, mutta aukes kuitenkin. Mä en oikeesti muista. Muistan vaan niin hyvin kun vähän väliä kuulin, että täältä ei viimeksi liikkunut mikään ja nyt on ihan hyvä. Ja Tanjan mielestä Mimmi ei ollut lihava. Ei ole enää munkaan mielestä, mutta kiva oli saada ammattilaisen arvioa myös tuosta.

Mimmi pääsee pian taas kiitämään! Kuva: Irene Vinha

Ja Mimmi sai kilpailuluvan!! Mä olen ehkä ihan hieman täpinässä ;-). Ollaan nyt kuitenkin jonkun verran treenattu ja oli kiva kuulla, että ei ainakaan sen takia ollut huonossa kunnossa. Uskoisin, että kestää nyt sitten treenaamisen ja kisaamisen. Yritän rauhoitella itseäni, etten ihan liikaa innostu. Treeneissä se ei kuitenkaan ihan vanhaa vauhtia mene. Eikä ehkä koskaan enää menekään. Pääasia on, että se on kunnossa ja mä saan sen kanssa kisata. Eikä sitä satu kun mennään rataa. Ja ihan sama miten kisat menee niin JEE!!!

Gimma oli ihan hyvässä kunnossa. Jotain pientä jumia siellä täällä, mikä on ihan normaalia agilitykoiralle. Joku kohta oli vähän enemmän jumissa ja sitä piti kauemman aikaa aukoa, mutta saatiin sekin auki. Jännä juttu, että molemmilla koirilla oli vasen puoli pahemmassa kunnossa. Treenaankohan mä jotenkin toispuoleisesti?

Ilmoitin heti Mimmin kisoihin :-D. Mennään Kokkolaan 2.6. ja sitten varmasti vielä 11.6. Vaasaan. Siinäpä meidän kisat sitten on ennen SM-kisoja. Ei oikeesti ole mitään odotuksia SM:istä. Pääasia, että me osallistutaan sinne. Oon niin happyhappyhappy :-DD

4 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Aivan mahtavaa, huippua ja upeeta, että Mimmi pääsee taas raivoamaan kisaradoille!

Piksu kirjoitti...

:-D Niin Ihanaa!

Reetta kirjoitti...

onpa ihana, että pääsette kurvaileen taas!
Reetta ja Höpö

P-pojat kirjoitti...

Upeeta ja mahtavaa, kun Mimmi sai kisaluvan!