sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Treenit ja pepa kipeä

Musta on tullut vissiin vanha... Menin eilen jo kymmeneltä nukkumaan :-D. Aamulla ennen kahdeksaa ylös ja koirien kanssa lenkille. Olikin ihana aamu, ei tuullut vielä ollenkaan.

Agilitytreeneissä kasvihuoneella Piian ja Jennin kanssa. Tehtiin rata Mujusen malliin eli paljon suoria putkia. Mujunen on tuomarina Seiniksen kisoissa niin pakko vähän harkata sen vakiojuttuja. Radalla oli kyllä puomikin, jota ei ole taidettu tämän tuomarin radalla nähdä koskaan... Mimmi meni taas kyllä niin hienosti. Milloinkahan mä saisin noi hienosti menemiset myös kisoihin. Kai se sielläkin joskus vielä natsaa. Puomilla nenäkosketus onnistui hyvin. Mimmi menee paljon varmemmin puomin loppuun nyt kuin ennen tuon opettamista. Otin lopuksi vielä niin, että Mimmi meni mun edellä ja meni hyvin itse loppuun saakka. Tuota se ei ole aikoihin tehnyt vaan on vaatinut mun vedätyksen aina. Ihan alussa toki meni hyvin loppuun saakka vaikka mä olin missä, mutta olen onnistunut sen pilaamaan tässä matkan varrella.

Gimman kanssa vähän hyppykuviota. Mä aina välillä unohdan, että se on möllikoira ja sitä pitää ohjata. Se on jo niin iso, että pitäähän sen jo olla taitava ;-). Hyvin meni kun vaan muistin ohjata. Keppejä otettiin jälleen ja nyt näyttää siltä, että intoa on enemmän kuin taitoa. Joudun tosi paljon pitämään remmistä vastaan, ettei mene väärin. Lopuksi otettiin vielä pituutta. Ensin pelkkää sitä ja sit suoralta putkelta pituudelle, joka oli suorassa linjassa putken kanssa. Hitto että se irtoo hienosti! Lelu tietty odotti pituuden takana, mutta silti se into mennä lelulle ja kuitenkin suorittaa esteet matkan varrella on vaan niin makeeta :-)

Mä venäytin oikean pakaralihaksen tai jonku joka tuolla pepan läskien seassa on. En lopuksi enää pystynyt liikkumaan kunnolla kun sattui sen verran kovasti. Kotona kuitenkin päätin käydä pikku lenkin koirien kanssa. Kun olin jonkun matkaa käpytellyt pepa tuntui jo paremmalta ja kävinkin ihan kunnon lenkin. Moka! Alkulenkki oli tasaista peltotietä, joten se meni hienosti, mutta loppulenkki oli epätasaista metsäpolkua ylä- ja alamäkineen eikä sit mennytkään enää niin hyvin. Alamäet meni hyvin, mutta ylämäessä jouduin vähän taiteilemaan. Täytyi aina ponnistaa oikealla ja harpata siis vasen jalka ylöspäin. Sinänsä outoa kun oikea pakara oli kipeä. Lenkillä sitten tuli mieleen, että aamulla hyppäsin yhden ojan yli kevyesti kuin keijukainen ;-) oikea jalka edellä ja siinä vähän tuntui venähdystä oikeassa pakarassa. Ei kuitenkaan kipeytynyt vielä silloin. Luulen kuitenkin, että tuossa se loukkaantuminen tapahtui ja kipeni vasta treenien rasituksessa.

Lisäsin valokuviin Gimman pentukuvia.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi

Jostain tupsahdin näille sivuillesi:-)

Meilläkin pitäisi vissiin yrittää harkata noita Mujusen suoria putkia eli Seinäjoella nähtäneen:-)

-pirkko ja nenäotus-
ps. en olekaan tiennyt, että sulla on uusi rotukin siellä:-)

Kati kirjoitti...

Suorat putket on niin ällöjä Mimmin kanssa kun se ei niistä irtoo yhtään mihinkään!!

Ei vissiin olekaan ollut sun kanssa puhetta meidän uudesta tulokkaasta.

Karoliina kirjoitti...

No mut Kati Mimmi sentään kääntyy niistä putkista niin hyvin, nuo Salmen radat on ihan painajaista Shokin kaa ku en saa sitä olemaan lenkittämättä putkien jälkeen. Irtoo vaan eteen ja aina eteen :) Argh.

Tsemppiii sinne kisoihin!!

Kati kirjoitti...

Hih, Pimu teki aikoinaan ihan samalla lailla kuin Shokki ja se oli kyllä kans tosi ärsyttävää. Mä en ikinä näemmä ole tyytyväinen :-D