Jälleen pihassa lenkin päätteeksi pikku tokot Gimman kanssa.
Kaukot: kokeenomaisesti lukuun ottamatta perusasentoon nousua. Meni ihan hirmu hyvin. Nopeat asennonvaihdot eikä ennakointia havaittavissa. Palkitsin viimeisestä maahanmenosta.
Luoksetulo: kokeilin liikkeenä. Tavalliseen tapaani ahnehdin taas liikaa aluksi. Jätin istumaan ja menin niin kauas kuin kuvittelen, että kisoissa täytyy mennä ja kutsuin koiran. Seiso-käsky hidasti sen vauhtia ja lopulta pysähtyikin. Taisi olla aika yllätys tuo käsky ja piti vähän miettiä, mitä se ohjaaja oikein sanoi. Toisen toiston otin lyhyemmältä matkalta. Pysäytin aika pian liikkeellelähdön jälkeen. Nyt oli tosi hyvä! Lopuksi otin vielä läpijuoksuna.
Nouto: kerran sivulletulo kapulan kanssa ja nyt onnistui heti. Sitten kokeilin koko liikkeenä. Nykäisi vähän sivulla kun kuvitteli mun antavan käskyn, mutta ei kuitenkaan varastanut. Lähti hyvää vauhtia kapulalle ja toi hyvää vauhtia takaisin. Ja se tuli kapula suussa sivulle!! Megabileet!! Vähän vino oli perusasento, mutta se ei nyt tässä vaiheessa haittaa. Pääasia, että tuota voi jo sanoa kokonaiseksi liikkeeksi :-)
Seuraaminen: lopuksi vähän seuraamista. Hitsit, että mä tykkään tällä hetkellä Gimman seuraamisesta! Vähän käännöksissä kyllä tulee väljyyttä, mutta muuten menee älyttömän kivasti.
Tämän päivän treenit antoi uskoa siihen, että me ehkä jokunen piste saatetaan saada lauantain kokeesta. Täytyy ottaa huomioon, että olen noita uusia juttuja harjoitellut oikeastaan vain omassa pihassa ilman häiriötä, joten itse kokeessa saattaa sattua ihan mitä vaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti